lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kaupunkijuhannus kahdeksan koiran kera

Siinä, missä Facebook-päivitysten perusteella 99 prosenttia suomalaisista juhli juhannusta jonkinlaisen järven rannalla, me vietimme sen kotipihalla hyvässä seurassa, 10 ihmisen ja 8 koiran voimin. Aidattu piha säästyi suuremmilta vahingoilta, isoimmat aiheutti oma tuholaisemme.

Teemana oli, yllättäen, grilli. 


Ja kakku.


Vaikka musiikista vastasivatkin kaksi mitä hurmaavinta muusikonalkua, jotain jäi ehkä puuttumaan. En ole mitenkään intohimoinen saunoja (edellisen kodin viikoittaista saunavuoroa hyödynsin vuoden aikana ehkä maksimissaan kymmenen kertaa), sauna, vesi ja musiikki kuuluvat juhannukseen. Paikkaamme näistä viimeistä juhlimalla seuraavaksi juhannuspäivää oman mummini kera: yhteislauluun viehtynyt mummi uhkasi kaivaa laulukirjat esiin.


Sauna-asiakin lienee ratkaistavissa. Meillä ei ole saunaa, eikä sellaista kosteusvaurio- ja tulipaloriskin takia tähän taloon tule. Alkuperäinen saunarakennus on jäänyt aikoinaan naapurin puolelle, joten ainoana vaihtoehtona taitaa olla rakentaa sauna pihalle. Tässä Hesarin viikko sitten ilmestyneessä artikkelissa ongelma on ratkaistu nerokkaasti - ja jos minisauna mahtuu lontoolaispihaan, miksi ei meille?

Pihamme on kooltaan melko tyypillisen lontoolaispihan kokoinen, joten pieni, erillinen saunarakennus mahtuisi sinne mainiosti. Enää pitää selvittää pari pikkujuttua: rakennusluvat ja saunan lämmitysmuoto. Artikkelin lontoolaissauna nimittäin lämpiää kaasulla, puusaunassa taas olisi tunnelmaa ja infrapunasauna olisi miehen mukaan kuuminta huutoa. Sähkösauna ei jostain syystä inspiroi ollenkaan. 

Epäilen, että minkäänlainen saunarakennus ehtii pihallemme seuraavaksi juhannukseksi, joten mökkimaisemat saattavat kutsua jälleen. Mökillä nimittäin olisi myös vettä ja ne 99 prosenttia muista juhannusjuhlijoista.

4 kommenttia:

  1. Oih, teillä oli hurjan ihanat näköistä! Kaasusauna olisi varmasti hyvä ratkaisu kaikin tavoin! Avokinkin kunto kohoasi kaasupulloja raahatessa.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos:) Ja kyllä varmaan, mutta jostain syystä kaasulämmitys tuo ensimmäisenä mieleen kaasuvuodon tai kaasuräjähdyksen. Täytynee jatkaa salapoliisityötä ja selvittää, mitkä lämmitysmuodot pihalla ylipäätään ovat luvallisia. Kunnonkohotusprojekti tosin sopisi kyllä koko perheelle:D

    VastaaPoista
  3. Muistelen kuulleeni, että Pinnin perheellä on kaasukiuas? Niiltä voisi ainakin kysellä kokemuksia. Tosin se infrapuna on kyllä aika muodikas, ja kun sen saa kerran asentaa ihan siällekin, niin miksei pihasaunaankin.

    VastaaPoista