Uudenvuodenlupaus

Tammikuussa aloitetaan kuulemma paasto, dieetti, kuntosalijäsenyys ja uudet joogatunnit. Ei huolta, en ole aloittamassa. Mutta kuten aiempinakin vuosina, joulun aiheuttamat ruokaöverit saivat hieman pahoinvoivaksi. Samoin Tallinnan laivan buffet. Enkä tarkoita tätä sillä, että olisimme vetäneet täällä kinkkua navat paukkuen ja kirjaimellisesti huonovointisina, vaan juhlapyhiin liittyvää älytöntä ruokaorgiaa, kaappien täyttymistä ja sitä valtavaa ruokahävikkiä, joka övereistä syntyy 

(nimimerkillä kaapissamme on edelleen joulusillejä. kukaan kolmihenkinen perhe ei pysty syömään kymmentä kiloa silliä viikossa, vaikka se olisi miten hyvää - pahoittelut lahjan antaneille, yritimme parhaamme!).

Uudenvuodenlupaus on siis ehkä tällä pohjustuksella vähän yllätyksetön:

Tänä vuonna kasvatamme mahdollisimman suuren osan ruuastamme itse. Perunanviljelijöitä meistä ei tule, mutta halvimpia juureksia ja esimerkiksi sipulia lukuun ottamatta kaikki kasvikunnan tuotteet pyrimme kasvattamaan itse. 

Vaihe 1. hamstraa mahdollisimman paljon erilaisia kasvatus- ja idätysasioiksi sopivia välineitä ja ympyröi ensimmäisenä saapuneesta siemenluettelosta vähintään joka toinen tuote.

Tiedetään, kaupasta saa kyllä usein kaikkea halvemmalla ja huomattavasti pienemmällä vaivalla, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tavoitteena on, että kesän jälkeen pystyisimme elelemään noin vuoden verran yksinomaan kotimaisilla tuotteilla - jos kotimaista ei saa, sitä ei sitten hankita. 

Haaste koskee siis myös eläinkunnan tuotteita, mutta suomalaisia luomumaitotuotteita ja -viljatuotteita on onneksi aika hyvin saatavilla ja lihaa ja kalaa saa luomunakin, jos silloin tällöin jaksaa nähdä vähän vaivaa. Haaste sen sijaan ei koske työpaikka- ja päiväkotiruokailuja, koska emme halua tulla hulluiksi.

Tosin ensi alkuun havaitsimme pari käytännön pulmaa ja myönnytyslista alkoi jo kummitella mielessäni. Suklaata ja oikeasti hyvää punaviiniä ei taida saada kotimaisena. Eikä mandariineja, sitruunaa, avocadoa tai ananasta. Ja aika montaa muuta asiaa, jota olemme tottuneet lappaamaan ostoskoriin, välillä syömään, välillä heittämään kanoille ja koirille ja välillä lappaamaan kompostiin.

Ihan hard-core omavaraisia meistä ei taida tulla, mutta olen kieltämättä superylpeä jos saamme syksyllä kerättyä suurimman osan kasvikunnan tuotteista omalta pihalta. Olisi jo helmikuu niin voisi kylvää ne ekat siemenet!

Voihan viima

Talvenvihaaja listaa:
- Ulkoa ei kulkeudu sisään kuraa, mutta lunta ja vettä sitäkin enemmän. Riemu on vielä suurempi, kun lumi joskus alkaa sulaa
- Nenä jäätyy
- Posket jäätyvät
- Kaikki muutkin ruumiinosat jäätyvät
- Lämmityslasku
- Talvivaatteiden pukeminen
- Kylpyhuoneremontti ei voi jatkua ennen, kuin pakkanen laskee ainakin muutaman asteen. 

+ Pöpöt ja tuholaiset kuolevat viimeistään nyt. Mutta se nyt ei paljoa lohduta.

Kevät, voit tulla ihan sitten kuin huvittaa, vaikka ensi viikolla. Olen valmiina!

Jotta kevät ei pääsisi yllättämään, olen valinnut varmuuden vuoksi noin 25 eri vihannes- ja yrttilajia, jotka voisivat päätyä vaikka tuonne pihalle. Kukkakauppaan on onneksi vain viiden minuutin ajomatka.

Tiput seinällä

Vihdoin ja viimein mansikkavarkaat pääsivät seinälle. Vaikka itse sanonkin, lopputulos on aika kiva (tiedetään, kuva on huikea ja heiluva malli ei varmasti paranna kokonaiskuvaa). 

Paitsi, että meillä kävi vanhanaikaiset: tapettia tilatessani unohdin laskea, että se pitää kohdistaa. Eli sitä tarvitaan aika paljon enemmän kuin olin ajatellut. Jos vaikka jouluun mennessä saisi nuo oven vierustan raotkin tilkittyä?

Tipurintamalla sen sijaan käydään aika kuumana: keskellä kaupan luomumuna, muut isot á la Karoliina, vasemmanpuoleiset pikkutipujen omaa tuotantoa.

Munajuttuja

Pahoittelut otsikoinnista, en voinut vastustaa.

Remonttirintamalle kuuluu etananvauhdilla tapahtuvia muutoksia. Ennen, kuin uskaltauduin koskemaan mansikkavarkaustapettiin, päätin harjoitella vähän vessan seinillä. Ihan hyvä, että harjoittelin. 

Meni nimittäin vähän väärin päin ja tajusin vasta puolessa välissä, että joitain kuviollisia tapettejahan täytyy tosiaan myös kohdistaa. No, vessasta tuli silti ihan kiva, mummokuosi hakkaa edellisen omituisen boordisekoituksen 10-0.

Sitten otsikon aiheeseen: täällä nimittäin munitaan! Pesästä löytyvät pienet aarteet tuntuvat joka kerta yhtä täydellisiltä ja ihmeellisiltä.

Koska on marraskuu ja pihalla hyvin mutaista, päätin keskittää ajatukseni haaveiluun. Alle kaksi kuukautta ja päivät pitenevät taas, joten aivot voi suunnata jo kevätmoodiin. Suunnittelun voi aloittaa vaikka näillä.

Eiköhän näillä pärjää jouluun saakka.

Pieniä kiireitä ja hyviä tekosyitä

..nimittäin siihen, miksi täällä ei ole tapahtunut mitään.
Sitten viime kerran, asiat nimittäin lähtivät rullaamaan melko vauhdikkaasti.

Ensin tilasin meille alakertaan lattian. Fiksu olisi toki aloittanut vaikkapa kylpyhuoneesta, mutta ehei, lattia, tai oikeastaan lukuisat lattiavariaatiot, pakottivat suuntaamaan lattiaostoksille.

Tarkoituksena oli maalata mäntylauta tummanruskeaksi, mutta kun laudat olivat paikoillaan, olisi tuntunut järjettömältä peittää ne maalilla. Päädyimme Osmo Colorin värittömään lattiavahaan, eikä tätä kyllä ihan heti pois vaihtaisi.

Tiedetään, listat puuttuvat edelleen. Ja se yksi tapetti, ja oikeastaan myös kamina ja pari nojatuolia. Kuvausjärjestelijä ehti asetella kuvaan jotain pinkkiä sekä pajukorin. Niiden merkitys jääköön arvoitukseksi. 

Sillä välin, kun taloutemme toinen aikuinen nikkaroi lattiaa niska limassa, me muut (2 kpl) suuntasimme inspiraatiomatkalle Englantiin.

Piipahdimme muun muassa suosikkipuutarhassani Kew Gardenissa. Kuvan kasvihuone on hieman liian suuri meidän pihaa ajatellen, mutta nuo kukka-asetelmat ovat nerokkaita. Vasemmanpuoleisessa kasvaa fenkolia, oikeanpuoleisessa jonkin sortin juureksia, chilejä sekä tomaatteja.

Keksin myös, että tarvitsemme suihkulähteen. Lattiaa asentanut osapuoli ei ole vielä kovin mieltynyt ajatukseen, mutta pari lummetta ja iloinen liplatus varmaan pehmittävät mielen. Yksisarviset ja kreikkalaistyyliset merenneidot taidamme jättää Twickenhamiin (yllä).

Olen myös aavistuksenverran kateellinen näistä siskopuoleni pihassa tiheäään kasvavista pensaista/puista, jotka peittävät täydellisesti näkymän naapuriin - ympäri vuoden.

Nämä kaksi olivat myös aika söpöjä yhdessä.

Sitten koitti kotiinpaluu ja todellisuus: syksy, miljardi puista tippuvaa lehteä, takapihalla vierailevan siilin ruokkimiseen perehtyminen ja pimeät illat. Chilit yrittävät edelleen tehdä uutta satoa ja ananaskirsikka vihdoin kypsytellä hedelmiään, vaikka lämpötila kipuaa päivälläkin vain muutaman asteen plussan puolelle. 

Eilen ostetut muoviset aurinkokennovalot saavat pihan näyttämään kuitenkin aika kivalta. Ja sinnitteleehän se näköjään vielä ruohosipulikin.

Kadun kuumin piha

Otsikko johtaa harhaan, koska oikeastaan meidän piha on melko viileä ja varjoinen - kiitos talon takana olevan metsikön.

Naapurin lasten mielestä piha on kuitenkin hienoin keksintö miesmuistiin - ilmeisesti lähinnä siksi, että se on vähän suurempi kuin omansa. Ensin lähtivät omenat puusta, aidan yli. Sitten ovikelloa soitti kymmenen ala-asteikäistä tyttöä ja poikaa. 
"Onks teillä kanoja? Saako niitä tulla katsomaan?" 

Kymmenen minuutin kuluttua myös omenapuu oli myös aidan tältä puolelta tyhjä, kanoilla vatsat täynnä apilaa ja keinu, liukumäki ja puumaja testattu ainakin kymmeneen kertaan. Naapurit eivät ole mitenkään järin innokkaasti tuputtautuneet esittäytymään, joten lapsikatras piti lopulta huolen siitä, että tunnemme ainakin kaikista kadun alaikäisistä jokaisen nimeltä.

Onneksi näitä ne ei sentään huomanneet, vielä.

(Niin ja se remontti vai? No, se on osin matkalla tänne! Kolme rullaa tapettia ja alakerran lattia odottavat jo kotiinkuljetusta.)