sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Munajuttuja

Pahoittelut otsikoinnista, en voinut vastustaa.

Remonttirintamalle kuuluu etananvauhdilla tapahtuvia muutoksia. Ennen, kuin uskaltauduin koskemaan mansikkavarkaustapettiin, päätin harjoitella vähän vessan seinillä. Ihan hyvä, että harjoittelin. 


Meni nimittäin vähän väärin päin ja tajusin vasta puolessa välissä, että joitain kuviollisia tapettejahan täytyy tosiaan myös kohdistaa. No, vessasta tuli silti ihan kiva, mummokuosi hakkaa edellisen omituisen boordisekoituksen 10-0.

Sitten otsikon aiheeseen: täällä nimittäin munitaan! Pesästä löytyvät pienet aarteet tuntuvat joka kerta yhtä täydellisiltä ja ihmeellisiltä.


Koska on marraskuu ja pihalla hyvin mutaista, päätin keskittää ajatukseni haaveiluun. Alle kaksi kuukautta ja päivät pitenevät taas, joten aivot voi suunnata jo kevätmoodiin. Suunnittelun voi aloittaa vaikka näillä.


Eiköhän näillä pärjää jouluun saakka.

2 kommenttia:

  1. Ihana tapetti, mummolook on ihan paras!:) Lisää sisustuskuvia odotellessa...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun sisustusmakukin muuttuu mummoksi niin alan uskoa olevani henkisesti eläkeläinen:D
      Lisää kuvia ihan varmasti sitten kun on jotain vähän edustavampaa katseltavaa kuin sahanpurut ja laudankappaleet:)

      Poista