lauantai 12. lokakuuta 2013

Pieniä kiireitä ja hyviä tekosyitä

..nimittäin siihen, miksi täällä ei ole tapahtunut mitään.
Sitten viime kerran, asiat nimittäin lähtivät rullaamaan melko vauhdikkaasti.

Ensin tilasin meille alakertaan lattian. Fiksu olisi toki aloittanut vaikkapa kylpyhuoneesta, mutta ehei, lattia, tai oikeastaan lukuisat lattiavariaatiot, pakottivat suuntaamaan lattiaostoksille.

Tarkoituksena oli maalata mäntylauta tummanruskeaksi, mutta kun laudat olivat paikoillaan, olisi tuntunut järjettömältä peittää ne maalilla. Päädyimme Osmo Colorin värittömään lattiavahaan, eikä tätä kyllä ihan heti pois vaihtaisi.

Tiedetään, listat puuttuvat edelleen. Ja se yksi tapetti, ja oikeastaan myös kamina ja pari nojatuolia. Kuvausjärjestelijä ehti asetella kuvaan jotain pinkkiä sekä pajukorin. Niiden merkitys jääköön arvoitukseksi. 
Sillä välin, kun taloutemme toinen aikuinen nikkaroi lattiaa niska limassa, me muut (2 kpl) suuntasimme inspiraatiomatkalle Englantiin.


Piipahdimme muun muassa suosikkipuutarhassani Kew Gardenissa. Kuvan kasvihuone on hieman liian suuri meidän pihaa ajatellen, mutta nuo kukka-asetelmat ovat nerokkaita. Vasemmanpuoleisessa kasvaa fenkolia, oikeanpuoleisessa jonkin sortin juureksia, chilejä sekä tomaatteja.


Keksin myös, että tarvitsemme suihkulähteen. Lattiaa asentanut osapuoli ei ole vielä kovin mieltynyt ajatukseen, mutta pari lummetta ja iloinen liplatus varmaan pehmittävät mielen. Yksisarviset ja kreikkalaistyyliset merenneidot taidamme jättää Twickenhamiin (yllä).


Olen myös aavistuksenverran kateellinen näistä siskopuoleni pihassa tiheäään kasvavista pensaista/puista, jotka peittävät täydellisesti näkymän naapuriin - ympäri vuoden.

Nämä kaksi olivat myös aika söpöjä yhdessä.

Sitten koitti kotiinpaluu ja todellisuus: syksy, miljardi puista tippuvaa lehteä, takapihalla vierailevan siilin ruokkimiseen perehtyminen ja pimeät illat. Chilit yrittävät edelleen tehdä uutta satoa ja ananaskirsikka vihdoin kypsytellä hedelmiään, vaikka lämpötila kipuaa päivälläkin vain muutaman asteen plussan puolelle. 



Eilen ostetut muoviset aurinkokennovalot saavat pihan näyttämään kuitenkin aika kivalta. Ja sinnitteleehän se näköjään vielä ruohosipulikin.