sunnuntai 11. elokuuta 2013

Pitäkää festarinne

Viikonlopun sosiaalisen median päivityksistä noin 99 prosenttia koskee erästä nimeltä mainitsematonta festaria. Onneksi meillä on paljon parempaakin tekemistä: illan pimentyessä meillä tuijotetaan tipuja. 
Parasta tässä on se, että tipuja ja niiden tuijottajia ruokkijoita voi ihmetellä mukavasti olohuoneen ikkunalta käsin.
Etsi kuvasta muutama tipu.

perjantai 9. elokuuta 2013

Ukkonen

Tiiviistä taajama-asumisesta huolimatta luonto tulee täällä lähelle. Takapihalla vierailee jos jonkinmoista kyyhkyä, rastasta, oravaa ja siiliä ja peltikatto pitää huolen siitä, ettei pienikään sade jää huomaamatta. 
Ajattelin sateen ropinan peltikatossa olevan tunnelmallista ja mukavaa. Sitten tuli ukkonen ja rankkasade. Ilotulitusraketteja pelkäävä koira luuli uuden vuoden koittaneen ja on tärissyt viimeiset kaksi yötä tyynyn päällä, rauhoittelun lomassa olemme keskittyneet vetämään sähkölaitteita kilpaa irti seinistä. 

(tässä olisi kiva kuva yöllisistä salamoista, jos olisin jaksanut kaivaa kameran esiin enkä pohtinut sitä, mikä on potentiaalisin kohta salamaniskulle)

Sade on toivottua ja salamoiva taivas vaikuttavan näköinen. Sovittaisiinko silti, että ukkonen jättäisi saapumatta tänä yönä? Tärisevä koirakin on tärissyt tarpeeksi tälle kesälle.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Elokuun kanat

Kesän (ja kesätauon) päätteeksi olisi hienoa ilmoittaa, että olemme käyttäneet edellisen kuukauden kylpyhuoneremontin parissa. Se nimittäin kyllä valmistunee ajallaan - toivottavasti ennen talvea.

Siinä välissä useita vuosia kestänyt kanattomuus (joo, luitte oikein) koitui liian suureksi. Kummitustaloa hankkiassamme yksi suuri kriteeri nimittäin oli se, että pihalle täytyisi mahtua muutama kana.

Siispä viikonloppuna hartaasti odotettu Karolina sekä hänen armolliset adoptiopoikasensa Onni, Talvikki, Chili, Lälli ja vielä nimeämätön mille fleur -tipu saapuivat vihdoin juhlallisin menoin kotiinsa pahvilaatikoissaan. (toim.huom. olin nimeämistalkoissa vain kuulevana osapuolena)

(Kuvassa Karolina. Tiput jäivät miettimään, uskaltavatko he tulla kuvattaviksi)


Selitykseksi kelvannee tämä:
Lapsuuden kultaiset vuodet, joulukuu 1986. "Isona minusta tulee: kanapiika (Pi 1,5v).