torstai 28. marraskuuta 2013

Loppuvuoden saasteet

Hesari kirjoitti jokin aika sitten valosaasteen vaikutuksesta ympäristöön. Hurjalta se kyllä näyttää, mutta marraskuussa päivien valoisimmatkaan hetket eivät näytä kovin valoisilta - vaikka naapureilla olisi millaiset valonheittimet. 

Meillä ei ole montaakaan pihavaloa, aurinkokennolla toimivia lyhtyjä ei oikein voi laskea ja muuten talon seinässä olevat valot toimivat liiketunnistimilla. Toimme pihalle siis omat valosaasteemme, vanhasta koirankopista oli hyvä aloittaa.



Tervetuloa joulukuu. Olemme valmiustilassa.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tiput seinällä

Vihdoin ja viimein mansikkavarkaat pääsivät seinälle. Vaikka itse sanonkin, lopputulos on aika kiva (tiedetään, kuva on huikea ja heiluva malli ei varmasti paranna kokonaiskuvaa). 

Paitsi, että meillä kävi vanhanaikaiset: tapettia tilatessani unohdin laskea, että se pitää kohdistaa. Eli sitä tarvitaan aika paljon enemmän kuin olin ajatellut. Jos vaikka jouluun mennessä saisi nuo oven vierustan raotkin tilkittyä?


Tipurintamalla sen sijaan käydään aika kuumana: keskellä kaupan luomumuna, muut isot á la Karoliina, vasemmanpuoleiset pikkutipujen omaa tuotantoa.


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Munajuttuja

Pahoittelut otsikoinnista, en voinut vastustaa.

Remonttirintamalle kuuluu etananvauhdilla tapahtuvia muutoksia. Ennen, kuin uskaltauduin koskemaan mansikkavarkaustapettiin, päätin harjoitella vähän vessan seinillä. Ihan hyvä, että harjoittelin. 


Meni nimittäin vähän väärin päin ja tajusin vasta puolessa välissä, että joitain kuviollisia tapettejahan täytyy tosiaan myös kohdistaa. No, vessasta tuli silti ihan kiva, mummokuosi hakkaa edellisen omituisen boordisekoituksen 10-0.

Sitten otsikon aiheeseen: täällä nimittäin munitaan! Pesästä löytyvät pienet aarteet tuntuvat joka kerta yhtä täydellisiltä ja ihmeellisiltä.


Koska on marraskuu ja pihalla hyvin mutaista, päätin keskittää ajatukseni haaveiluun. Alle kaksi kuukautta ja päivät pitenevät taas, joten aivot voi suunnata jo kevätmoodiin. Suunnittelun voi aloittaa vaikka näillä.


Eiköhän näillä pärjää jouluun saakka.