Munajuttuja

Pahoittelut otsikoinnista, en voinut vastustaa.

Remonttirintamalle kuuluu etananvauhdilla tapahtuvia muutoksia. Ennen, kuin uskaltauduin koskemaan mansikkavarkaustapettiin, päätin harjoitella vähän vessan seinillä. Ihan hyvä, että harjoittelin. 

Meni nimittäin vähän väärin päin ja tajusin vasta puolessa välissä, että joitain kuviollisia tapettejahan täytyy tosiaan myös kohdistaa. No, vessasta tuli silti ihan kiva, mummokuosi hakkaa edellisen omituisen boordisekoituksen 10-0.

Sitten otsikon aiheeseen: täällä nimittäin munitaan! Pesästä löytyvät pienet aarteet tuntuvat joka kerta yhtä täydellisiltä ja ihmeellisiltä.

Koska on marraskuu ja pihalla hyvin mutaista, päätin keskittää ajatukseni haaveiluun. Alle kaksi kuukautta ja päivät pitenevät taas, joten aivot voi suunnata jo kevätmoodiin. Suunnittelun voi aloittaa vaikka näillä.

Eiköhän näillä pärjää jouluun saakka.

Pieniä kiireitä ja hyviä tekosyitä

..nimittäin siihen, miksi täällä ei ole tapahtunut mitään.
Sitten viime kerran, asiat nimittäin lähtivät rullaamaan melko vauhdikkaasti.

Ensin tilasin meille alakertaan lattian. Fiksu olisi toki aloittanut vaikkapa kylpyhuoneesta, mutta ehei, lattia, tai oikeastaan lukuisat lattiavariaatiot, pakottivat suuntaamaan lattiaostoksille.

Tarkoituksena oli maalata mäntylauta tummanruskeaksi, mutta kun laudat olivat paikoillaan, olisi tuntunut järjettömältä peittää ne maalilla. Päädyimme Osmo Colorin värittömään lattiavahaan, eikä tätä kyllä ihan heti pois vaihtaisi.

Tiedetään, listat puuttuvat edelleen. Ja se yksi tapetti, ja oikeastaan myös kamina ja pari nojatuolia. Kuvausjärjestelijä ehti asetella kuvaan jotain pinkkiä sekä pajukorin. Niiden merkitys jääköön arvoitukseksi. 

Sillä välin, kun taloutemme toinen aikuinen nikkaroi lattiaa niska limassa, me muut (2 kpl) suuntasimme inspiraatiomatkalle Englantiin.

Piipahdimme muun muassa suosikkipuutarhassani Kew Gardenissa. Kuvan kasvihuone on hieman liian suuri meidän pihaa ajatellen, mutta nuo kukka-asetelmat ovat nerokkaita. Vasemmanpuoleisessa kasvaa fenkolia, oikeanpuoleisessa jonkin sortin juureksia, chilejä sekä tomaatteja.

Keksin myös, että tarvitsemme suihkulähteen. Lattiaa asentanut osapuoli ei ole vielä kovin mieltynyt ajatukseen, mutta pari lummetta ja iloinen liplatus varmaan pehmittävät mielen. Yksisarviset ja kreikkalaistyyliset merenneidot taidamme jättää Twickenhamiin (yllä).

Olen myös aavistuksenverran kateellinen näistä siskopuoleni pihassa tiheäään kasvavista pensaista/puista, jotka peittävät täydellisesti näkymän naapuriin - ympäri vuoden.

Nämä kaksi olivat myös aika söpöjä yhdessä.

Sitten koitti kotiinpaluu ja todellisuus: syksy, miljardi puista tippuvaa lehteä, takapihalla vierailevan siilin ruokkimiseen perehtyminen ja pimeät illat. Chilit yrittävät edelleen tehdä uutta satoa ja ananaskirsikka vihdoin kypsytellä hedelmiään, vaikka lämpötila kipuaa päivälläkin vain muutaman asteen plussan puolelle. 

Eilen ostetut muoviset aurinkokennovalot saavat pihan näyttämään kuitenkin aika kivalta. Ja sinnitteleehän se näköjään vielä ruohosipulikin.

Kadun kuumin piha

Otsikko johtaa harhaan, koska oikeastaan meidän piha on melko viileä ja varjoinen - kiitos talon takana olevan metsikön.

Naapurin lasten mielestä piha on kuitenkin hienoin keksintö miesmuistiin - ilmeisesti lähinnä siksi, että se on vähän suurempi kuin omansa. Ensin lähtivät omenat puusta, aidan yli. Sitten ovikelloa soitti kymmenen ala-asteikäistä tyttöä ja poikaa. 
"Onks teillä kanoja? Saako niitä tulla katsomaan?" 

Kymmenen minuutin kuluttua myös omenapuu oli myös aidan tältä puolelta tyhjä, kanoilla vatsat täynnä apilaa ja keinu, liukumäki ja puumaja testattu ainakin kymmeneen kertaan. Naapurit eivät ole mitenkään järin innokkaasti tuputtautuneet esittäytymään, joten lapsikatras piti lopulta huolen siitä, että tunnemme ainakin kaikista kadun alaikäisistä jokaisen nimeltä.

Onneksi näitä ne ei sentään huomanneet, vielä.

(Niin ja se remontti vai? No, se on osin matkalla tänne! Kolme rullaa tapettia ja alakerran lattia odottavat jo kotiinkuljetusta.)

Pitäkää festarinne

Viikonlopun sosiaalisen median päivityksistä noin 99 prosenttia koskee erästä nimeltä mainitsematonta festaria. Onneksi meillä on paljon parempaakin tekemistä: illan pimentyessä meillä tuijotetaan tipuja. 
Parasta tässä on se, että tipuja ja niiden tuijottajia ruokkijoita voi ihmetellä mukavasti olohuoneen ikkunalta käsin.

Etsi kuvasta muutama tipu.

Ukkonen

Tiiviistä taajama-asumisesta huolimatta luonto tulee täällä lähelle. Takapihalla vierailee jos jonkinmoista kyyhkyä, rastasta, oravaa ja siiliä ja peltikatto pitää huolen siitä, ettei pienikään sade jää huomaamatta. 
Ajattelin sateen ropinan peltikatossa olevan tunnelmallista ja mukavaa. Sitten tuli ukkonen ja rankkasade. Ilotulitusraketteja pelkäävä koira luuli uuden vuoden koittaneen ja on tärissyt viimeiset kaksi yötä tyynyn päällä, rauhoittelun lomassa olemme keskittyneet vetämään sähkölaitteita kilpaa irti seinistä. 

(tässä olisi kiva kuva yöllisistä salamoista, jos olisin jaksanut kaivaa kameran esiin enkä pohtinut sitä, mikä on potentiaalisin kohta salamaniskulle)

Sade on toivottua ja salamoiva taivas vaikuttavan näköinen. Sovittaisiinko silti, että ukkonen jättäisi saapumatta tänä yönä? Tärisevä koirakin on tärissyt tarpeeksi tälle kesälle.

Elokuun kanat

Kesän (ja kesätauon) päätteeksi olisi hienoa ilmoittaa, että olemme käyttäneet edellisen kuukauden kylpyhuoneremontin parissa. Se nimittäin kyllä valmistunee ajallaan - toivottavasti ennen talvea.

Siinä välissä useita vuosia kestänyt kanattomuus (joo, luitte oikein) koitui liian suureksi. Kummitustaloa hankkiassamme yksi suuri kriteeri nimittäin oli se, että pihalle täytyisi mahtua muutama kana.

Siispä viikonloppuna hartaasti odotettu Karolina sekä hänen armolliset adoptiopoikasensa Onni, Talvikki, Chili, Lälli ja vielä nimeämätön mille fleur -tipu saapuivat vihdoin juhlallisin menoin kotiinsa pahvilaatikoissaan. (toim.huom. olin nimeämistalkoissa vain kuulevana osapuolena)

(Kuvassa Karolina. Tiput jäivät miettimään, uskaltavatko he tulla kuvattaviksi)

Selitykseksi kelvannee tämä:
Lapsuuden kultaiset vuodet, joulukuu 1986. "Isona minusta tulee: kanapiika (Pi 1,5v).

Mansikkavarkaissa

Otsikko saattaa ehkä saada ajattelemaan, että olemme koko perhe romanttisesti ja ehkä hieman laittomasti käyneet mökkimatkan varrella naapurintädin mansikkapellolla.

Ei olla. 

Kaikki alkoi siitä, kun lähetin pari viikkoa sitten Lauritzon'siin sähköpostilla kyselyn eräästä tapetista. Meidän toki kuuluisi pohtia etupäässä kylpyhuoneen suihkukaappia, laattoja ja tervapaperia, mutta aikoinaan pikkusaliksi kutsuttu huone (jonka läpi kuljetaan mm. keittiöön ja olohuoneeseen) kaipaa huomattavasti nykyistä kauniimpaa tapettia. Huone on niin keskeisellä paikalla, että en voi olla ajattelematta sen tapetoimista joka kerta sen nähdessäni.

Koska haluamani tapetti on tilaustavaraa, Tehtaankadulta soitettiin pian ja kerrottiin, että pääsisin hypistelemään William Morrisia vain ja ainoastaan liikkeessä: joka on koko heinäkuun suljettuna. Vaihtoehtona oli siis kärvistellä koko heinäkuu tai juosta jonkin työpäivän jälkeen kohti Punavuorta (vai Eiraa?) ja pian sulkeutuvaa liikettä. Kuten arvata saattaa, ehdin perille ajoissa. Tuosta vierailusta on nyt viikko, ja olen edelleen vaikuttunut sekä näkemästäni tapetista että saamastani palvelusta. 

Kuva: beach-combiningmagpie.blogspot.com 

Voi hyvinkin olla, että William Morrisin Strawberry Thief saa meiltä erittäin rakastavan kodin - kunhan käymme koko perheen voimin hypistelemässä eri värivaihtoehtoja.

Kun olin juossut Tehtaankadulta takaisin Mannerheimintielle, oli jo melko kuuma, joten viileän ilman perässä hakeuduin luonnollisesti Akateemiseen kirjakauppaan. Mihin muuallekaan keskellä kaupunkia haluaisi poiketa janoisena, nälkäisenä ja hikisenä? Juoman ja ruuan sijaan ostin pitkään (ainakin 2kk) janoamani Perinnemestarin Rintamamiestalon.

Kirja oli niin mukaansatempaava, että unohdin muutamaksi päiväksi kokonaan muun muassa internetin olemassaolon. Odotin kirjan ulkoasulta ehkä hieman enemmän, kunnes tajusin, ettei remontoimiseen tarvita kiiltokuvia vaan hyvät remontoimiseen tarkoitetut valokuvat kelpaavat. Ohjeissa on parasta se, että jopa minä, remonttinoviisi, koen ymmärtäneeni uretaanivaahdon ja pinkopahvin käyttötarkoituksen ja hyvät ja huonot puolet. 

Olen päässyt kirjan hypistelyssä ja lukemisessa noin puoleen väliin, joten viikonloppuna oli hyvä hetki palata välillä nettiin. Inspiraationpuuska iski vasta toden teolla, kun päädyin katsomaan tätä Lars Sjöbergin elämäntyöstä tehtyä dokumenttia Areenasta. Aikamoinen setä! 
Dokumentti (ja sama setä) sai muistamaan hetkellisesti, että meilläkin oli - tai oikeastaan on edelleen - vireillä myös eräs torppaprojekti. Siitä ehkä lisää myöhemmin (keskikesällä 60-vuotta tyhjillään olleen torpan pihalla kasvavat kaksimetriset ohdakkeet ja päälaelle ulottuvat nokkoset) vierailu saa toistaiseksi odottaa vielä muutaman kuukauden lisää.