Kadun kuumin piha

Otsikko johtaa harhaan, koska oikeastaan meidän piha on melko viileä ja varjoinen - kiitos talon takana olevan metsikön.

Naapurin lasten mielestä piha on kuitenkin hienoin keksintö miesmuistiin - ilmeisesti lähinnä siksi, että se on vähän suurempi kuin omansa. Ensin lähtivät omenat puusta, aidan yli. Sitten ovikelloa soitti kymmenen ala-asteikäistä tyttöä ja poikaa. 
"Onks teillä kanoja? Saako niitä tulla katsomaan?" 

Kymmenen minuutin kuluttua myös omenapuu oli myös aidan tältä puolelta tyhjä, kanoilla vatsat täynnä apilaa ja keinu, liukumäki ja puumaja testattu ainakin kymmeneen kertaan. Naapurit eivät ole mitenkään järin innokkaasti tuputtautuneet esittäytymään, joten lapsikatras piti lopulta huolen siitä, että tunnemme ainakin kaikista kadun alaikäisistä jokaisen nimeltä.

Onneksi näitä ne ei sentään huomanneet, vielä.

(Niin ja se remontti vai? No, se on osin matkalla tänne! Kolme rullaa tapettia ja alakerran lattia odottavat jo kotiinkuljetusta.)

Pitäkää festarinne

Viikonlopun sosiaalisen median päivityksistä noin 99 prosenttia koskee erästä nimeltä mainitsematonta festaria. Onneksi meillä on paljon parempaakin tekemistä: illan pimentyessä meillä tuijotetaan tipuja. 
Parasta tässä on se, että tipuja ja niiden tuijottajia ruokkijoita voi ihmetellä mukavasti olohuoneen ikkunalta käsin.

Etsi kuvasta muutama tipu.

Ukkonen

Tiiviistä taajama-asumisesta huolimatta luonto tulee täällä lähelle. Takapihalla vierailee jos jonkinmoista kyyhkyä, rastasta, oravaa ja siiliä ja peltikatto pitää huolen siitä, ettei pienikään sade jää huomaamatta. 
Ajattelin sateen ropinan peltikatossa olevan tunnelmallista ja mukavaa. Sitten tuli ukkonen ja rankkasade. Ilotulitusraketteja pelkäävä koira luuli uuden vuoden koittaneen ja on tärissyt viimeiset kaksi yötä tyynyn päällä, rauhoittelun lomassa olemme keskittyneet vetämään sähkölaitteita kilpaa irti seinistä. 

(tässä olisi kiva kuva yöllisistä salamoista, jos olisin jaksanut kaivaa kameran esiin enkä pohtinut sitä, mikä on potentiaalisin kohta salamaniskulle)

Sade on toivottua ja salamoiva taivas vaikuttavan näköinen. Sovittaisiinko silti, että ukkonen jättäisi saapumatta tänä yönä? Tärisevä koirakin on tärissyt tarpeeksi tälle kesälle.

Elokuun kanat

Kesän (ja kesätauon) päätteeksi olisi hienoa ilmoittaa, että olemme käyttäneet edellisen kuukauden kylpyhuoneremontin parissa. Se nimittäin kyllä valmistunee ajallaan - toivottavasti ennen talvea.

Siinä välissä useita vuosia kestänyt kanattomuus (joo, luitte oikein) koitui liian suureksi. Kummitustaloa hankkiassamme yksi suuri kriteeri nimittäin oli se, että pihalle täytyisi mahtua muutama kana.

Siispä viikonloppuna hartaasti odotettu Karolina sekä hänen armolliset adoptiopoikasensa Onni, Talvikki, Chili, Lälli ja vielä nimeämätön mille fleur -tipu saapuivat vihdoin juhlallisin menoin kotiinsa pahvilaatikoissaan. (toim.huom. olin nimeämistalkoissa vain kuulevana osapuolena)

(Kuvassa Karolina. Tiput jäivät miettimään, uskaltavatko he tulla kuvattaviksi)

Selitykseksi kelvannee tämä:
Lapsuuden kultaiset vuodet, joulukuu 1986. "Isona minusta tulee: kanapiika (Pi 1,5v).

Mansikkavarkaissa

Otsikko saattaa ehkä saada ajattelemaan, että olemme koko perhe romanttisesti ja ehkä hieman laittomasti käyneet mökkimatkan varrella naapurintädin mansikkapellolla.

Ei olla. 

Kaikki alkoi siitä, kun lähetin pari viikkoa sitten Lauritzon'siin sähköpostilla kyselyn eräästä tapetista. Meidän toki kuuluisi pohtia etupäässä kylpyhuoneen suihkukaappia, laattoja ja tervapaperia, mutta aikoinaan pikkusaliksi kutsuttu huone (jonka läpi kuljetaan mm. keittiöön ja olohuoneeseen) kaipaa huomattavasti nykyistä kauniimpaa tapettia. Huone on niin keskeisellä paikalla, että en voi olla ajattelematta sen tapetoimista joka kerta sen nähdessäni.

Koska haluamani tapetti on tilaustavaraa, Tehtaankadulta soitettiin pian ja kerrottiin, että pääsisin hypistelemään William Morrisia vain ja ainoastaan liikkeessä: joka on koko heinäkuun suljettuna. Vaihtoehtona oli siis kärvistellä koko heinäkuu tai juosta jonkin työpäivän jälkeen kohti Punavuorta (vai Eiraa?) ja pian sulkeutuvaa liikettä. Kuten arvata saattaa, ehdin perille ajoissa. Tuosta vierailusta on nyt viikko, ja olen edelleen vaikuttunut sekä näkemästäni tapetista että saamastani palvelusta. 

Kuva: beach-combiningmagpie.blogspot.com 

Voi hyvinkin olla, että William Morrisin Strawberry Thief saa meiltä erittäin rakastavan kodin - kunhan käymme koko perheen voimin hypistelemässä eri värivaihtoehtoja.

Kun olin juossut Tehtaankadulta takaisin Mannerheimintielle, oli jo melko kuuma, joten viileän ilman perässä hakeuduin luonnollisesti Akateemiseen kirjakauppaan. Mihin muuallekaan keskellä kaupunkia haluaisi poiketa janoisena, nälkäisenä ja hikisenä? Juoman ja ruuan sijaan ostin pitkään (ainakin 2kk) janoamani Perinnemestarin Rintamamiestalon.

Kirja oli niin mukaansatempaava, että unohdin muutamaksi päiväksi kokonaan muun muassa internetin olemassaolon. Odotin kirjan ulkoasulta ehkä hieman enemmän, kunnes tajusin, ettei remontoimiseen tarvita kiiltokuvia vaan hyvät remontoimiseen tarkoitetut valokuvat kelpaavat. Ohjeissa on parasta se, että jopa minä, remonttinoviisi, koen ymmärtäneeni uretaanivaahdon ja pinkopahvin käyttötarkoituksen ja hyvät ja huonot puolet. 

Olen päässyt kirjan hypistelyssä ja lukemisessa noin puoleen väliin, joten viikonloppuna oli hyvä hetki palata välillä nettiin. Inspiraationpuuska iski vasta toden teolla, kun päädyin katsomaan tätä Lars Sjöbergin elämäntyöstä tehtyä dokumenttia Areenasta. Aikamoinen setä! 
Dokumentti (ja sama setä) sai muistamaan hetkellisesti, että meilläkin oli - tai oikeastaan on edelleen - vireillä myös eräs torppaprojekti. Siitä ehkä lisää myöhemmin (keskikesällä 60-vuotta tyhjillään olleen torpan pihalla kasvavat kaksimetriset ohdakkeet ja päälaelle ulottuvat nokkoset) vierailu saa toistaiseksi odottaa vielä muutaman kuukauden lisää.

Ongelman äärellä

Olen aina ajatellut, että koska sisustuslehdet ovat kuvia toinen toistaan hienommista kodeista, hienojen sisustus(ja remontointi)materiaalien hankkiminen olisi helpompaa kuin jogurtin ostaminen kaupasta. Väärin! 
Olen viettänyt useampia tunteja ensin verkkokauppojen sivuja selaten ja sittemmin rautakauppojen kylpyhuone- ja tapettiosastoilla. Toistaiseksi olen löytänyt materiaaleja, jotka näyttävät tosi kivoilta kaupassa ja kotona vähemmän hohdokkailta. 
Kuten nämä hulppeat, Tapettitalosta löytyvät Birger Kaipiaisen suunnittelemat tapetit, joiden pitäisi tyylillisesti sopia täydellisesti tulevaan takkahuoneeseen. Värillisesti ne saisivat huoneen näyttämään kellariakin synkemmältä. 

Tai nämä hauskat kypyhuoneen laatat (painotus sanalla hauskat, ovat varmasti todella hauskat asentaa). Epäilen vahvasti niiden istuvuutta ullakolle sijoittuvaan kypyhuoneeseen.

Kotiin ei ole vielä tarttunut ainuttakaan tapettia, maalia tai lattialaattaa, vaan huomattavasti jokapäiväisessä elämässä hyödyllisempiä varusteita: pioni ja ovimatto. Seuraavalta sisustus- ja rautakauppareissulta aion kotiuttaa myös vierassängyn. Meillä käy yövieraita keskimäärin kerran vuodessa, joten viimeisin näistä onkin todella tarpeellinen investointi.

Kaupunkijuhannus kahdeksan koiran kera

Siinä, missä Facebook-päivitysten perusteella 99 prosenttia suomalaisista juhli juhannusta jonkinlaisen järven rannalla, me vietimme sen kotipihalla hyvässä seurassa, 10 ihmisen ja 8 koiran voimin. Aidattu piha säästyi suuremmilta vahingoilta, isoimmat aiheutti oma tuholaisemme.

Teemana oli, yllättäen, grilli. 

Ja kakku.

Vaikka musiikista vastasivatkin kaksi mitä hurmaavinta muusikonalkua, jotain jäi ehkä puuttumaan. En ole mitenkään intohimoinen saunoja (edellisen kodin viikoittaista saunavuoroa hyödynsin vuoden aikana ehkä maksimissaan kymmenen kertaa), sauna, vesi ja musiikki kuuluvat juhannukseen. Paikkaamme näistä viimeistä juhlimalla seuraavaksi juhannuspäivää oman mummini kera: yhteislauluun viehtynyt mummi uhkasi kaivaa laulukirjat esiin.

Sauna-asiakin lienee ratkaistavissa. Meillä ei ole saunaa, eikä sellaista kosteusvaurio- ja tulipaloriskin takia tähän taloon tule. Alkuperäinen saunarakennus on jäänyt aikoinaan naapurin puolelle, joten ainoana vaihtoehtona taitaa olla rakentaa sauna pihalle. Tässä Hesarin viikko sitten ilmestyneessä artikkelissa ongelma on ratkaistu nerokkaasti - ja jos minisauna mahtuu lontoolaispihaan, miksi ei meille?

Pihamme on kooltaan melko tyypillisen lontoolaispihan kokoinen, joten pieni, erillinen saunarakennus mahtuisi sinne mainiosti. Enää pitää selvittää pari pikkujuttua: rakennusluvat ja saunan lämmitysmuoto. Artikkelin lontoolaissauna nimittäin lämpiää kaasulla, puusaunassa taas olisi tunnelmaa ja infrapunasauna olisi miehen mukaan kuuminta huutoa. Sähkösauna ei jostain syystä inspiroi ollenkaan. 

Epäilen, että minkäänlainen saunarakennus ehtii pihallemme seuraavaksi juhannukseksi, joten mökkimaisemat saattavat kutsua jälleen. Mökillä nimittäin olisi myös vettä ja ne 99 prosenttia muista juhannusjuhlijoista.